De Forbandede År 2 (Out Of The Darkness) (Blu-ray)
24,00 EUR
Kuvaus
INTO THE DARKNESS 2 On vahva, dramaattinen Into the Darkness -elokuvan jatko-osa. Se seuraa Skovin perhettä keväästä 1943 kesään 1945, jolloin Tanska jälleen vapautuu. Skovin perhe on jakautunut. Aksel, joka liittyi vastarintaliikkeeseen, on painunut maan alle ja kehittyy idealistisesta amatööristä kovaksikeitetyksi partisaaniksi. Karl taistelee elämäntyönsä puolesta yhä kovemmissa olosuhteissa, ja kun koalitiohallitus romahtaa, hän on yhtäkkiä ilman poliittista tukea ja joutuu tekemään kaikkensa turvatakseen perheen tulevaisuuden - myös sodan toisella puolella. Se aiheuttaa paineita hänen ja Evan avioliittoon. Evan on koko ajan ollut ajan ollut vaikea hyväksyä miehensä yhteistyötä miehitysjoukkojen kanssa. Kasvavalla miehityksen vastustuksella ja saksalaisten lisääntyneellä julmuudella on kohtalokkaat seuraukset perheelle…